Lapsuudessani meitä pieniä kiellettiin puhumasta
tuntemattomille. Se oli hyvä neuvo, jonka kaikki lapset taisivat saada.
Valitettavasti meille unohdettiin kertoa, että se koskee vain lapsia.
Me suomalaiset kyräilemme vielä aikuisenakin lapsellisesti
tuntemattomia ihmisiä, jotka rohkenevat puhua meille. Mitä kamalaa muka voi
tapahtua, jos vastaa ihan kunnollisen näköiselle tavalliselle ihmiselle
vaikkapa kaupan kassajonossa tai junassa? Todennäköisesti ei mitään, mutta
jotain hauskaa siitä saattaa seurata.
Olen vieraiden kanssa höpöttäjä ja suosittelen sitä
lämpimästi. Aloitan tunnustelevasti neutraalilla tai mielellään hassulla pikku
kommentilla tai kysymyksellä. Jos kanssaihminen on sitä laatua, joka ei ole
päässyt irti lapsuusajan hyvästä neuvosta, niin en kiusaa enempää. Useimmiten
minulle kuitenkin vastataan ja saamme aikaan hauskan juttuhetken.
Junassa on aikaa jutella. Uskallatko? |
Kokemuksesta voin kertoa, että tuntemattomille puhuminen
kannattaa, monestakin syystä:
1. Jutteleminen on
hauskaa. Pitkät junamatkat ja jonottaminen kuluvat joutuisasti, jos on
juttukaveri. Samalla voi kuulla hauskoja tarinoita, joista on myöhemminkin iloa
muille kerrottuina.
2. Todellisuus on
tarua ihmeellisempää. Olemme ihan tavallisen näköisiä, mutta jokaisella on
oma tarinansa, joka ei näy päällepäin. Joukossa on ihania, sinnikkäitä,
inspiroivia ja joskus enemmän tai vähemmän erikoisiakin tapauksia.
Ratikkaa odotellessa juttelin kerran miehen kanssa, jolla
oli mukanaan ponin kokoinen irlanninsusikoiran pentu. Huomautin jotain koiran
suuresta koosta, ja mies kertoi odotellessamme tarinansa.
Hän tarvitsi tuekseen ison avustajakoiran, koska oli ollut
selkäleikkauksessa. Leikkaus oli epäonnistunut ja vienyt tunnon jaloista. Ongelmista
huolimatta mies oli positiivinen ja hauska, ja jäin miettimään omaa onnellista
osaani ja sitä, miten pienistä ei kannata valittaa. Toivon juttukumppanilleni
ja hänen jättimäiselle avustajalleen kaikkea hyvää.
Olen myös istunut junan työskentelyhytissä naisen kanssa,
joka jätti minut sanattomaksi. Hän huomasi, että olin kääntämässä tietoiseen
läsnäoloon liittyvää tekstiä, ja halusi sen vuoksi näyttää minulle, miten hän
osaa puhua kielillä, siis siinä perinteisessä uskonnollisessa mielessä.
Tunnistamattomaan pulinan lomasta erottui lause kerrallaan kaunis
suomenkielinen rukous.
Näitäkään ihania ja mielenkiintoisia tarinoita minulla ei
olisi kerrottavana, jos en juttelisi ihmisten kanssa.
3. Saa ystäviä. Tuntemattomille
juttelijat ovat ihan oma rotunsa, jonka jäsenillä yleensä synkkaa hyvin.
Minulla on junatuttavuuksia Facebook-kamuina, ja muutamia olen jopa tavannut
myöhemminkin; olemme kyläilleet ja käyneet elokuvissa.
4. Voi vaikka oppia
jotain. On hyvin todennäköistä, että juttukaverisi on jonkin alan
ammattilainen. Ammattilaiset kertovat kysyttäessä mielellään kiinnostavia
asioita työstään.
Lentokoneessa olen oppinut vieruskaveriltani porakaivojen
tekemisestä ja junassa siitä, millaista on olla kouluttajana YK:n
rauhanturvajoukoissa.
Oikaistessani töihin mennessäni Helsingin Ruusutarhan poikki
työtekijä kertoi minulle julkisten puutarhojen kansainvälisestä
laatuluokituksesta ja siihen kuuluvista vaatimuksista, kuten että kiviportaiden
väleissä ei saa kasvaa rikaruohoakaan. Ja siitä, että puutarhan citykanikantaa
pitää kurissa citykettuperhe!
5. Jutteleminen luo
yhteisöllisyyttä ja positiivisuutta. Juttelemalla kasvottomasta
ihmismassasta erottuu oikeita ihmisiä iloineen ja suruineen. Kun oppii
muistamaan, että kaupan myyjä tai kadun kanssakulkijat ovat oikeita tuntevia
ihmisiä, ei halua olla tyly tai epäkohtelias.
#hyvä elämä #positiivisuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti