lauantai 8. marraskuuta 2014

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

Ystäväni lopetti juuri suhteen renttumiehen kanssa. Mies piti itseään sivistyneenä ja osasikin halutessaan käyttäytyä. Ystävääni hän kuitenkin kohteli ylimielisesti, vähätteli ja nimitteli kaikkien luuserimiesten sanavarastoon kuuluvalla H-sanalla.

Fiksuna naisena ystäväni kyllästyi pian moiseen tyhjäntoimittajaan ja korkeakoulupudokkaaseen ja lopetti suhteen. Renttumies jäi etsimään uutta elättäjää ja minä ja ystävämme ihmettelemään samaa kuin niin monet muutkin aikaisemmin: Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Tässä pohdinnan tulos:

1. Renttuja on enemmän saatavilla. Hyvät miehet napataan pelistä pois heti kättelyssä. Renttumiehiä sitoutuu samaan tahtiin kuin kunnon miehiäkin, mutta heitä pistetään kelvottomina kierrätykseen tiuhaan tahtiin. Siksi varsinkin varttuneempia renttuja on vapailla markkinoilla enemmän kuin kunnon miehiä, joista pidetään kiinni.

2. Rentut osaavat jutella. Rentulla on usein suuret luulot itsestään, ja siksi he eivät ole ujoja. He ovat kehittäneet iskemisen taidon huippuunsa ja osaavat kehua ja lirkutellakin uskottavasti. Ovathan he saaneet paljon harjoitusta, koska heidän suhteensa eivät kestä, ja haku on päällä vähän väliä. Juttelu taas tehoaa naisiin kohdan 3 takia.

3. Kunnon miehet ovat huonoja juttelemaan. Kunnon suomalaismiehet eivät lirkuttele naisille, ja valitettavasti eivät edes uskalla jutella ihan tavallisiakaan. Heillä on mystinen luottamus siihen, että naiset vain itse huomaavat, että nurkassa hiljaa istuva mies on hyvä ja hauska tyyppi.

Ei toimi. Naiset pitävät siitä, että heidät huomataan ja heille jutellaan. Enkä tarkoita, että mennään humalassa örisemään että teille vai meille. Mutta jutella saa mielellään, vaikka säästä, jos ei muuta keksi. Mukavia jutteleva mies on päivän piristys.

Tämä asia taas liittyy läheisesti siihen valitukseen, että ulkomaalaiset miehet tulevat ja vievät suomalaiset naiset. Niin vievät, jos suomalaismiehet eivät opettele jutustelun jaloa taitoa. Jutella voi vaikka muuten vaan, ei aina iskemismielessä.

Wienissä ja USA:ssa asuessani tapasin mukavia, juttelevia miehiä kaikkialla. Kuntosalilla, bussissa, jäätelökioskin jonossa, ruokakaupassa. Kyseessä eivät läheskään aina olleet iskuyritykset vaan vaikkapa ajan tappaminen jonottaessa tai pelkästään se, että jutteleminen on mukavaa. Jutusteluista ei useinkaan seurannut muuta kuin hyvä mieli - eikä ollut tarkoituskaan - mutta jos juttukaverin kanssa synkkasi, niin saatoimme päätyä treffeille, joskus jopa useammillekin.

Siinäpä teille vinkki, suomalaismiehet: uskaltakaa jutella! Vallatkaa tämä maaperä rentuilta!

4. Kunnon miehet eivät ulkonäöllä koreile. Renttumiehet ovat keksineet toisenkin naisiin vetoavan asian: siistin ulkonäön. Ensivaikutelma syntyy ulkonäön perusteella. Hyväkään tyyppi ei houkuttele, jos pukeutuu verkkareihin, kulahtaneeseen T-paitaan ja linttaan astuttuihin lenkkareihin.

Myös parturissa saa käydä. Ponnari toimii vain, jos hiuksia on paljon. Niskaan rotanhännäksi vedetty hiirenvärinen ruikula on yhtä houkutteleva kuin takaraivolta otsalle vedetyt hiukset, joilla ei todellakaan saa alkavaa kaljua piiloon.

Renttumies tekee onnettomaksi.

Summa summarum: Suomalaiset kunnon miehet, olette ihania ja luotettavia. Opetelkaa näyttämään tämä ihanuutenne naisillekin ja pelastakaa meidät renttumiehiltä!


Loppusanat: Ystäväni seikkailusta renttumiehen matkassa oli tuloksena tämä blogikirjoitus ja lämminsydämiselle ystävälleni hyvä renttuvainu. Hän on nyt onnellisessa suhteessa ihanan kunnon miehen kanssa. Renttumies stalkkaa edelleen ystäväni Facebook-sivua, lähettää sähköposti- ja tekstiviestejä ja yrittää saada ystävääni takaisin vuoroin lirkuttelemalla ja vuoroin haukkumalla tyhmäksi, kun jätti niin (muka) ihmeellisen miehen. Se on turhaa, sillä ystäväni sydän on kylmennyt häntä ja muita renttumiehiä kohtaan ikuisiksi ajoiksi.


#renttu, #miehet, #ihmissuhteet #"miksi naiset aina rakastuvat renttuihin"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti