Kateuden päivä

Käsillä on taas kansallinen kateuden päivä. Vuoden 2013 verotiedot ovat kaikkien kansalaisten tarkasteltavina.

Halutessamme voimme jälleen saada uusimman tilannekatsauksen siitä, keitä naapureistamme, tuttavistamme ja työkavereistamme meidän täytyy kadehtia ja keitä kohtaan saamme salaa tuntea ylemmyyttä.

Tätä omituista käytäntöä perustellaan avoimuudella ja julkisen keskustelun herättämisellä. Ihanko totta?

Minusta näyttää kovasti siltä, että ne, jotka jaksavat näin kiinnostua muiden tuloista, eivät ole niitä yhteiskunnallisesti aktiivisimpia keskustelijoita, pikemminkin heitä voisi kutsua yhteiskummallisiksi kyräilijöiksi.

Suurilla paikkakunnilla ihmisillä on työnsä ja harrastuksensa, ja he saattavat jopa oikeasti vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin osallistumalla erilaisten järjestöjen ja yhdistysten toimintaan. On pienituloisia ja suurituloisia, ja se on normaalia elämän kulkua. Muiden asioiden urkkijoita löytyy kyllä, mutta suhteellisen harva jaksaa tuhlata energiaansa muiden tulojen vahtimiseen.

Pienemmillä paikkakunnilla tilanne näyttää olevan toinen. Harrastusmahdollisuudet ovat rajallisemmat ja työtäkään ei riitä läheskään kaikille. Silloin on hyvin aikaa kartoittaa, mihin itse sijoittuu oman paikkakuntansa tuloasteikolla. Tämä on ilmeisesti yllättävän suosittua, sillä esimerkiksi Kainuussa myytiin pikkumarketeissakin vielä ainakin pari vuotta sitten yksityisen toimijan julkaisemaa luetteloa verotiedoista, kukin kunta asukkaineen sievästi erikseen lueteltuna.

Mitä näillä tiedoilla sitten tehdään? Isoilla paikkakunnilla en ole koskaan joutunut osalliseksi keskusteluihin, joissa verotietoja olisi puitu. Maaseudulla ne sen sijaan näyttävät tarjoavan kätevää oheismateriaalia sille, kun päätetään, miten oman kylän väkeen suhtaudutaan.

Suomalainen vakio-oletus – joka tosin kummunnee puhtaasta alhaisesta kateudesta – on se, että omalla rehellisellä työllä ei voi vaurastua, vaan toisen varallisuus on mystisesti itseltä pois. Sen sijaan, että toisen menestyksestä iloittaisiin ja haettaisiin inspiraatiota, ryhdytäänkin kyräilemään ja puhumaan selän takana pahaa.

Uskokaa vain kaupunkilaiset, niin se menee, sen verran olen päässyt näitä pikkupaikkakuntien juttuja seuraamaan. Mitään yhteiskunnallista avoimuuskeskusteluja näiden tietojen pohjalta ei ole koskaan syntynyt. Kommentteja tyyliin ”Mitä sekin täällä töissä tekee, sillähän on rikas mies” olen kyllä kuullut keskusteluissa surullisen usein, jopa esimiesportaan edustajilta.

Me suomalaiset olemme hyvin tarkkoja yksityisyydestämme. Jos joskus joudummekin (oi kauhua!) puhumaan tuntemattomille, keskustelukumppanin nimen tai ammatin kysyminen on tunkeilevuudessaan liki sopimatonta, tai ainakin kysymys täytyy jotenkin perustella.

Yliopistollakin anonymiteettiä suositaan: Tenttitulokset julkaistaan vielä ilmoitustaululla, mutta vain opiskelijanumerona ja arvosanana. Opiskelijoita kehotetaan huolehtimaan oman numeronsa salassa pitämisestä samalla tavalla kuin sosiaaliturvatunnuksestaan. Olkoon niin, mutta miksi sitten verotietojen pitää olla kaiken kansan reposteltavissa?

Erityisesti käy sääliksi julkkiksia, joiden tulot kirkuvat joka lehdissä suurin otsikoin. Otsikot ovat suuria siksi, että ne myyvät. Miten muka tämä edistää avoimuutta ja yhteiskunnallista keskustelua? Jos artisti on 300 päivää vuodessa tien päällä ja ansaitsee tällä varsin rankalla tavalla huomattavia summia, miten asian julkaiseminen edistää yhteiskunnan hyvinvointia?

En näe verotietojen julkaisemiselle mitään muuta syytä kuin kateuden ja halpamaisuuden ruokkimisen. Mitä hyvää tästä tavasta on koskaan seurannut? Eikö olisi aika siirtyä maailmalla yleisesti käytettyyn tapaan jättää ihmisten tulot heidän omaksi asiakseen?

#verotiedot

#kateuden päivä