Missä vaiheessa ihminen menettää ihmisarvonsa?

Suomessa asuvia ISIS-järjestön taistelijoita on palaamassa väkivaltaisen terroristijärjestön riveistä takaisin Suomeen. Joku voisi ajatella, että heidät pitäisi karkottaa maasta. Se on väärin ajateltu. He ovat työikäisiä, arvokkaita ihmisiä, joille täytyy päättäjien mielestä ihmisoikeuksien nimessä tarjota apua ja mahdollisuus elää Suomessa. Siihen verovaramme toki riittävät.

Joissakin vankiloissa jopa yli 50 % tuomiotaan istuvista on ulkomaalaisia. Joku voisi ajatella, että Suomella ei ole velvollisuutta elättää heitä verovaroillamme kansainvälisesti katsoen varsin lokoisissa vankiloissamme, vaan heidät pitäisi karkottaa sinne, mistä ovat tulleetkin. Väärin ajateltu. He ovat työikäisiä, arvokkaita ihmisiä, joita pitää päättäjien mielestä ihmisoikeuksien nimissä suojella oman maansa ankarilta vankilaoloilta. Kyllä meidän verovaramme riittävät siihen.

Suomessa asuva somalialainen mies tuomittiin Somaliassa kuolemaan murhasta. Hän ei ole Suomen kansalainen. Ihmisoikeuksien nimissä verovaroillamme rahoitettu diplomatiakoneisto mobilisoitiin pelastamaan tätä työikäistä miestä kuolemalta, ilmeisesti tuomalla hänet Suomeen turvaan. Siihenkin verovaramme riittävät.

Hyvä niin, en itsekään hyväksy kuolemantuomiota, sillä sen täytäntöönpanijat tekevät mielestäni itse asiassa juuri saman mistä tuomittua syytetään eli murhaavat.

Mutta mutta. Tällä viikolla uutiskynnyksen ylitti taas tapaus, jossa yli 70-vuotias venäläinen nainen päätettiin karkottaa yksin takaisin Venäjälle. Tytär, hänen ainut lapsensa, asuu Suomessa ja olisi pitänyt hänestä huolta. Venäjällä tällä mummolla taas ei ole lapsia tai muita lähisukulaisia, jotka huolehtisivat hänestä.

Elämän ilta Suomessa ei välttämättä ole aurinkoinen.

Karkotuspäätös tuli käsittämättömästi sillä perusteella, että äitiä ei lasketa lähisukulaiseksi ja että hän saa hoitoa myös kotimaassaan. Tyttären kun oletettiin pystyvän pistäytymään riittävän usein rajan takana katsomassa, että dementiaa sairastavalla äidillä on kaikki hyvin.

Mihin ihmisoikeudet ja inhimillisyys nyt unohtuivat? Koskevatko ne vain nuorempia, jotka pystyvät huolehtimaan itse itsestään, vaikka sitten muiden hyvinvoinnin ja omaisuuden kustannuksella?

Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun vanhus saa karkotuspäätöksen siitä huolimatta, että oma perhe haluaa huolehtia hänestä. Vanhusten hyvinvointi ei selvästikään ole päättäjien listalla. Verovaroja siihen ei ainakaan haluta sijoittaa.

Tämä välinpitämättömyys ei rajoitu vain oleskelulupapäätöksiin, vaan näkyy vanhustenhuollossa ylipäänsä. Sen määrärahoja ollaan taas supistamassa. 

Sairaaloiden vuodeosastot ovat surullisia vanhusten varastointipaikkoja, jossa alipalkattu ja ylityöllistetty henkilökunta hädin tuskin ehtii huolehtia välttämättömistä asioista.

Kuvaavaa on vastaus, jonka tuttavani sai kotikaupunkini sairaalassa, kun hän tuli vuodeosastolle miestään katsomaan ja huomasi, että tämän ruoka kökötti jäähtyneenä ja koskemattomana yöpöydällä. Tuttavani kertoi pahoillaan hoitajalle, että mies ei ollut saanut ruokaa, koska kukaan ei ollut syöttänyt häntä. ”Ei siihen kuole, jos jää yksi ateria syömättä”, tiuskaisi hoitaja.

Onko vanhus oikea ihminen vai vain vaivalloinen paketti?

Inhimillisyys einäytä olevan kovinkaan kovassa kurssissa vanhustenhuollossa. Vanhuksista on tullut siirreltäviä paketteja, joiden ihmisarvo jää sairaalan ovien ulkopuolelle. Missä vaiheessa ihminen menettää ihmisoikeutensa ja -arvonsa? Onko hän arvokas ja ansaitsee inhimillistä kohtelua vain niin kauan, kuin hän ei ole muista riippuvainen? Miksi emme enää kykene tuntemaan empatiaa heikompia kohtaan?

On surullista, että verovarojen käytöstä ja vanhusten kohtalosta ovat päättämässä henkilöt, jotka eivät kykene tuntemaan minkäänlaista myötätuntoa ikääntyneitä kansalaisia kohtaan, jotka ovat jo elämäntyönsä tehneet ja lapsensa kasvattaneet ja olleet mukana rakentamassa maailmaa, jossa elämme. 

Päättäjien pitäisi muistaa, että kaikki me vanhenemme, ja jonakin päivänä he ovat itse avun tarvitsijan asemassa ja saavat silloin ne niukat palvelut, joita ovat itse olleet leikkaamassa.